![]() |
|||||
|
Ajankohtaista |
Metsänomistajan
tavoitteet tärkeitä verosuunnittelussa Pinta-alaverollisille tarjolla kirjavia veroneuvoja Metsäverotus yhtenäistyy ja pinta-alaverosta tulee historiaa vuoden 2005 loputtua. Nyt kun siirtymäaika on lopuillaan, tarjotaan metsänomistajille monenlaisia veroneuvoja.
Osa "ohjeista" painostaa myymään kaiken mahdollisen hakattavan puutavaran pinta-alaveron aikana. Toisaalta metsänhoitotoimenpiteitä ohjataan siirtämään myyntiveron voimaantuloon asti vähennyskelpoistenkulujen hyödyntämiseksi. Tällaisten neuvojen yhdistelemisestä saattaa seurata erittäin hankala tilanne, kun metsänhoitorästit lähivuosina kasautuvat tehtäviksi. Neuvoja ja ohjeita on erilaisia, kuten on neuvojiakin. Ohjeiden viidakossa metsänomistajien omat tavoitteet usein hämärtyvät ja unohtuvat. Odotukset metsänomistuksesta voivat vaihdella tasaisista hakkuutuloista korkeisiin tuottolukuihin tai taloudellisista arvoista virkistysarvoihin. Tavoitteet ovat metsänomistajalle henkilökohtaisia ja tavoitteita tulee kunnioittaa niin metsänhoidossa kuin verosuunnittelussakin. Tällä hetkellä järkevintä on käyttää harkintaa puukaupassa ja suunnitella hakkuut vastaamaan omia tavoitteita. Metsänhoidossa ei kannata viivytellä näennäisten verohyötyjen toivossa. Hyvin kasvava metsä tuottaa parhaiten. Verosuunnittelussa tukea metsänomistajille Verotuksen huomioiminen metsänhoidossa on vaativa työsarka.
Neuvojen antajan tulisi huomioida hyvin tarkasti metsänomistajien
erilaiset odotukset ja mahdollisuudet. Myös metsänomistajan
kannattaa selvittää itselleen erilaiset verosuunnittelun mahdollisuudet
ja vaihtoehdot. Metsänhoidolliset päätökset pitää
perustaa olemassa oleviin tosiasioihin, eikä antaa pelkän mielikuvan
johdattaa harhaan. Oleellista on ymmärtää, että metsän
kasvu ja hoito jatkuu veromuodosta riippumatta.
|
Pinta-alaverollisille tarjolla kirjavia veroneuvoja |
|||
|
|
|||||