Teatterinjohtaja tuntee lukkarinrakkautta Satakuntaan

Tampereella Lairikko-Leinon kulttuuriperheessä käy vilske aamulla 1. syyskuuta. Isä, teatterinjohtaja, näyttelijä, ohjaaja Petri Lairikko täyttää 48 vuotta ja tapana on tarjota päivänsankarille kahvit sänkyyn. Vaimo, kirjailija ja taiteellinen johtaja Katariina Leino häärii keittiön pääjohtajana. Kaikki viisi lasta ovat paikalla, sillä esikoisella Elisa Lairikolla on vielä lomaa musiikkiteatterin opinnoistaan Lontoosta. Hän valmistuu musikaalinäyttelijäksi vuoden päästä. Isän ja äidin mielestä omassa Musiikkiteatteri Palatsissa Mansessakin riittäisi töitä, mutta tytär saa toki itse päättää, palaako Suomeen.
Koska Petri Lairikon synttärit osuvat sunnuntaille, päivällisen valmistus on hänen heiniään. Se kuuluu osana isän sunnuntairutiineihin.
 
Petri Lairikosta tuli koko kansan tuttu television välityksellä. Hän on näytellyt sarjoissa kuten Häräntappoase, Pari sanaa lemmestä, Hyvät neuvot kalliit, Lehmän vuosi. Syntyjään mies on Salon seudulta Kiskosta, mutta on hänellä eläviä muistoja täältä Satakunnasta. Lairikko muutti Harjavaltaan 9-vuotiaana ja lähti sitten aikoinaan opiskelun myötä isompiin kaupunkeihin.
– Tulin lapsuuden perheeni kanssa Harjavaltaan joulukuussa 1974. Olin ujo, mutta hyvin minut loppupeleissä otettiin vastaan. Ensin kyllä piti osoittaa, mikä olin miehiäni, näyttelijäksi ja ohjaajaksi opiskellut Lairikko nauraa muistoille.
Voimia koeteltiin painin merkeissä. Luokan kolme vahvinta olivat vuorollaan tulijan kilpakumppanit. Petri hävisi kaksi matsia ja voitti yhden, niinpä hänestä tuli luokan kolmanneksi vahvin poika.
 
Luokanopettajana oli Pirkko Virmavirta, näyttelijä Antti Virmavirran äiti. Opettajalla oli koulussa näytelmäkerho. Petri pääsi onnenkantamoisen avulla kevätnäytelmään mukaan.
– Opettaja pyysi kahta muuta mukaan näytelmään, mutta toinen kieltäytyi. Tämän vuoksi sain mahdollisuuden, vaikka olinkin ujo. Siitä alkoi innostukseni näyttelemiseen.
Harjavallan muistot ovat Lairikon mielessä ne kirkkaimmat ja mieleenpainuvimmat, osuvathan ne lapsuus- ja nuoruusvuosiin. Kuusi vuotta sitten ylioppilasluokkalaisilla oli tapaaminen Hotelli Hiittenharjussa. 
– Olisi kiva nähdä luokkakavereita uudelleen. Osa on käynyt Musiikkiteatteri Palatsissa. Joitakin olen tavannut sattumalta jatseilla Porissa.
 
INFO:
Palatsi järjestää pikkujoulut Porissa
• Porin Urheilutalolla to 5.12. ja pe 13.12.
• Luvassa ohjelmaa, juomaa ja illallisbuffet.
• Torstaina pääesityksenä Queen-show: Show must go on.
• Perjantaina rokkaava Remu ja The Hurriganes.
• Remuna nähdään porilaislähtöinen Miro Honkanen.
• Baarit ovat avoinna koko illan klo 18-02.30
Pia Rauhalammi