Päivitetty 23.05.2002 14:59:13


VAMMALASSA ONNISTUNUT SYYSMETSÄPÄIVÄ

Hoitoa huomisen metsille -syysmetsäpäivä pidettiin Vammalassa 28.11.2001

Vammalassa, Heinoon kylässä oli tarjolla runsaasti metsätietoa pirkanmaalaisille metsänomistajille. Syysmetsäpäivä pidettiin maastossa Pohjalantieltä lähtevän Karhukiven metsätien varrella.

Tapahtumassa oli mm. metsätyönäytöksiä, tietoa metsänhoidosta ja  puuenergiasta. Teemana oli myös erikoispuu. Erikoispuunvalmistuksesta ja markkinoinnista kerrottiin laajasti ja seikkaperäisesti. Tapahtumassa esiteltiin myös selkeästi metsänhoidon tuet ja oikea metsuri näytti kuinka taimikko hoidetaan oikeaoppisesti. Harvennushakkuuta esiteltiin mm. työhön hyvin soveltuvilla pienillä monitoimikoneilla.

Tapahtumaan oli rakennettu palvelupisteet, joista metsänomistaja sai kysyä lisää mm. puukaupasta ja metsänhoidosta. Lounais-Pirkanmaan metsälliset toimijat olivat yhdistäneet voimansa ja kutsuivat metsänomistajat koolle.

Kokoonkutsujana olivat mm. Hoitoa huomisen metsille –hanke, Vammalan seudun osuuspankki, Pirkanmaan puuenergiatoimisto -hanke, EriPuu -hanke, Pirkanmaan metsäkeskus, Vammalan metsänhoitoyhdistys, Metsämannut, Metsäliitto, ja UPM-kymmene.

Tilaisuuteen oli järjestetty ohjelmaa myös lapsille. Tapahtuma kustansi elämyksen kuljetuksineen myös n. sadalle koululaiselle, jotka tuotiin metsäpäivään lähiseudun kouluista opettajineen. Myös yksi päiväkoti kävi tutustumassa metsä- ja luontoasioihin paikanpäällä.

Lisää kuvasatoa: www.pirkanmaanmetsat.net

Metsäneuvoja Jarkko Peltomäki jakaa metsänhoitovinkkejä Vammalan metsäpäivässä.

 


Vammalassa onnistunut syysmetsäpäivä

Kesä lähestyy, maksuttomat tilakäynnit alkavat!

Peruskurssilta vinkit metsänhoitoon

Metsä ja Luonto 2002, 15.-16.3.2002

Pirkanmaalla koulutusta yhteistomistustilojen hallinnoinnista ja verotuksesta

Teiskon pappilanmäellä vilskettä

Koulutusta ja metsätapahtumia

Alkuun

Kesä lähestyy maksuttomat tilakäynnit alkavat !

 Hoitoa huomisen metsille –hankkeen metsäneuvojan keskeisintä työsarkaa ovat tilakohtaiset metsäkäynnit. Tilakäyntien lisäksi metsäneuvojat osallistuvat myös tapahtumien ja koulutustilaisuuksien suunnitteluun ja toteutukseen. Talven aikana neuvojat on koulutettu mm. perikuntien ja muiden yhteisomistustilojen hallinnointiin ja verotuksen kiemuroihin. Koko hankkeella on omat vuosi- ja kuukausitavoitteet, jotka on edelleen jaettu metsäneuvojille henkilökohtaisiksi  tavoitteiksi. Neuvojilla on metsäkäynneille siis määrälliset, mutta ennen kaikkea myös laadulliset tavoitteet. Laadullisella tavoitteella tarkoitetaan kaikkein tärkeintä: metsäkäynnin vaikuttavuutta. Tilan mahdollisuudet ja vahvuudet pitää käynnillä löytää ja metsänhoitotöiden tulee käynnistyä, sekä metsänomistaja pitää saada vakuuttuneeksi luonnonarvojen kanssa sopusoinnussa toteutettavasta metsänhoidosta omalla tilallaan, kertoo projektipäällikkö Ahti Laakso. Maksuton neuvontakäynti on paras tilata oheisella lomakkeella, netistä www.pirkanmaanmetsat.net, tai numerosta 
03-2503 259.


Ahti Laakso


Vammalassa onnistunut syysmetsäpäivä

Kesä lähestyy, maksuttomat tilakäynnit alkavat!

Peruskurssilta vinkit metsänhoitoon

Metsä ja Luonto 2002, 15.-16.3.2002

Pirkanmaalla koulutusta yhteistomistustilojen hallinnoinnista ja verotuksesta

Teiskon pappilanmäellä vilskettä

Koulutusta ja metsätapahtumia

Alkuun

Peruskurssilta vinkit metsänhoitoon

Metsänomistajan peruskurssi on pyörinyt koko syksyn neljällä paikkakunnalla. Syyslukukaudella on keskitytty mm. metsänhoidon perusteisiin, metsälakiin, puukauppaan ja retkeilty on tietenkin maastossa aiheisiin liittyen. Keväällä on vuorossa ajankohtaan hyvin sopivaa metsäverokoulutusta, aiheessa sivutaan tietenkin myös mielenkiintoisia ja monivivahteisia yhteisomistustilan hallinnointi ja sukupolvenvaihdos asioita.

Osallistujia peruskursseilla on ollut Tampereella keskimäärin 50-80, Ruovedellä 35-45, Orivedellä 15-25 ja Ikaalisissa 15-25. Kursseille on osallistunut yllättävän paljon nuoria, kokonaisia perheitä ja naisia.

Ikaalisten peruskurssilla ovat mukana mm. Kaarina Äijälä Ikaalisista ja Leena Kyröjoki Hämeenkyröstä. 
Kaarinalla on metsää Ikaalisissa ja Kemijärvellä. Jäätyään eläkkeelle puutarhurin toimesta, hänellä on nyt ollut aikaa keskittyä metsäasioihin. Kaarin toivoo metsäinnon tarttuvan myös peruskoulun opettajana toimivaan tyttäreen.
Leena Kyröjoki omistaa äitinsä kanssa yhdessä metsää Kuhmalahdella. Tila on saatu perintönä vuonna 1997, ja Leena on hakemassa kurssilta metsänhoidon perustietoja. Kurssi onkin vastannut odotuksia ja tietoa on tullut runsaasti. retkeilyt ja relaskooppiharjoitukset ovat jääneet erityisesti mieleen.


Kaarina Äijälä (kuvassa, edessä vasemmalla) ja Leena Kyröjoki (kuvassa oikealla) ovat tyytyväisiä Ikaalisten peruskurssin antiin. Metsänhoidon perustiedot ja metsäverotus kiinnostavat erityisesti.


Vammalassa onnistunut syysmetsäpäivä

Kesä lähestyy, maksuttomat tilakäynnit alkavat!

Peruskurssilta vinkit metsänhoitoon

Metsä ja Luonto 2002, 15.-16.3.2002

Pirkanmaalla koulutusta yhteistomistustilojen hallinnoinnista ja verotuksesta

Teiskon pappilanmäellä vilskettä

Koulutusta ja metsätapahtumia

 

Alkuun

Koulutusta Kurun metsäoppilaitoksella !

 

  • 25.2.-1.3..2002 Harvennushakkuut, hakkuutekniikka ja hakkuuharjoituksia, raivaus- ja moottorisahan päivittäinen huolto ja kunnostus

  • 15.4.-4.5.2002 Hirsirakentaminen, 3 vk,.

  • 13.-18.5.2002  Perinnerakentaminen ( jatkokurssi hirsirakentajille), 1 vk.

  • 10.-14.6.2002 metsänhoidon peruskurssi, luentoja ja retkeilyjä

  • 24.-28.6.2002 metsätalouden jatkokurssi, luentoja ja retkeilyjä

 Luonnonhoitokoulutusta metsäammattilaisille Kurussa

4 opintopäivää, etätehtäviä ja tutkinto. Alkaa 26.3.2002

Lisätiedot: Kurun metsäoppilaitokselta, Erkki Tuuna p. 0400-197 018, Jarkko Juutila p. 0400-257 121

 


Vammalassa onnistunut syysmetsäpäivä

Kesä lähestyy, maksuttomat tilakäynnit alkavat!

Peruskurssilta vinkit metsänhoitoon

Metsä ja Luonto 2002, 15.-16.3.2002

Pirkanmaalla koulutusta yhteistomistustilojen hallinnoinnista ja verotuksesta

Teiskon pappilanmäellä vilskettä

Koulutusta ja metsätapahtumia

 


Metsä ja Luonto 2002, 15.-16.3.2002

Pirkanmaan metsälliset toimijat kutsuvat kaikki metsänomistajat ja ammattilaiset Valkeakoskelle, kevään suurtapahtuma lähestyy!

Kevään 2002 eteläisen Suomen suurin yksittäinen metsätapahtuma, Metsä ja Luonto 2002, järjestetään 15.-16.3. Valkeakoskella. Tapahtuma perustuu paljolti metsällisiin työnäytöksiin ja tapahtumassa esitellään koko puunkorjuun kirjo todellisella hakkuukohteella. Ensimmäistä kertaa näin iso metsätapahtuma, myös metsätyönäytösalue, sijaitsee aivan asutuksen keskellä, sillä tapahtumapaikka on keskellä Valkeakosken kaupunkia.
Tapahtumassa on tarjolla mm. metsätietoa, metsällistä ohjelmaa, työnäytöksiä, laaja metsäkoneiden näyttely, lapsille omaa ohjelmaa, kulttuuria ja lisäksi mm. UPM-Kymmenen Tervasaaren tehtailla on tapahtuman ajan avoimet ovet ja opastettuja kierroksia.
Järjestelyistä päävastuun kantaa Pirkanmaan Hoitoa huomisen metsille –hanke, mutta järjestelyissä ovat mukana kaikki Pirkanmaan metsäalan sidosryhmät.

Perjantain ohjelmassa on erityisesti huomioitu lähialueen koulut ja päiväkodit, joille iso metsätapahtuma mahdollistaa pitää kouluilla esim. ns. luontopäivän. Lauantai on koko perheen metsäpäivä, jota markkinoidaan perheiden lisäksi erityisesti metsäalan ammattilaisille sekä metsäkoneurakoitsijoille koko eteläiseen Suomeen.

Näytteilleasettajiksi ovat tulossa mm. kaikki keskeiset metsäkonevalmistajat, metsäteollisuusyritykset, muut metsälliset toimijat sekä laaja joukko muita merkittäviä näytteilleasettajia. Tapahtumaan odotetaan tuhansia kävijöitä, ja pelkästään näytteilleasettajia tapahtumaan tulee noin 60 - 100 kpl. Valtakunnalliset metsäteollisuusyritykset ja näytteilleasettajat kutsuvat ja tuovat tapahtumaan myös omia vip –asiakkaitaan. 
Lisätietoja metsätapahtumasta internetistä osoitteesta www.pirkanmaanmetsat.net


Vammalassa onnistunut syysmetsäpäivä

Kesä lähestyy, maksuttomat tilakäynnit alkavat!

Peruskurssilta vinkit metsänhoitoon

Metsä ja Luonto 2002, 15.-16.3.2002

Pirkanmaalla koulutusta yhteistomistustilojen hallinnoinnista ja verotuksesta

Teiskon pappilanmäellä vilskettä

Koulutusta ja metsätapahtumia

 

Alkuun

Pirkanmaan metsäammattilaiset saivat yhteisomistustilojen hallinnointi- ja verokoulutusta

Hoitoa huomisen metsille -hanke järjesti 28.-29. tammikuuta koulutustilaisuuden yhteisomistustilojen hallinnoinnista ja verotuksesta Tampereen ammattikorkeakoululla. Tilaisuuteen osallistui 120 metsäammattilaista metsäyhtiöistä, metsänhoitoyhdistyksistä ja metsäkeskuksesta.

Tilaisuuden luennoitsijoina olivat metsätalousinsinööri Pirjo Kärki ja varatuomari Matti Kiviniemi Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta.

Yhteisomistustiloja ovat metsää omistavat kuolinpesät ja verotusyhtymät. Yhtymä syntyy kuolinpesän jaon kautta tai kun kiinteistö hankitaan yhteisesti. 

Kärki ja Kiviniemi opettivat Pirkanmaan metsäammattilaisia muun muassa miten järjestetään yhteisomistustilojen ensineuvontatilaisuus ja mitä sen aikana on hyvä ottaa esille. Tärkeää olisi, että kaikki tilan osakkaat olisivat koolla tässä neuvontatilaisuudessa. Tilaisuuksissa keskustellaan mm. metsän sijainnista, käytettävissä olevista metsätalouden palveluista sekä miten tilan hallinnointi järjestetään.

Koulutuksessa mukana olleet metsäammattilaiset odottavatkin nyt innolla tulevia neuvontatilanteita. Yhteisomistustilojen osakkaiden toivotaankin ottavan yhteyttä esimerkiksi paikallisen metsänhoitoyhdistyksen neuvojaan erityisesti jos oman yhteisomistustilan metsäasioiden hoidossa olisi parantamisen varaa.

Vähimmilläänkin yhteisomistustilojen kannattaa hoitaa ainakin valtuutukset kuntoon. Yhteisomistustiloilla metsän hoitoa ja hakkuiden tekemistä hankaloittaa, että kaikkien päätösten tulee olla yksimielisiä. Tätä voidaan helpottaa antamalla yhdelle osakkaalle valtakirja metsäasioiden hoitamiseksi. Voidaan sopia esimerkiksi, että metsää hoidetaan metsäsuunnitelman mukaisesti. Samalla kannattaa kirjata puukaupan periaatteet ja tulojen jako sekä asianhoitajalle maksettava palkkion suuruus, opasti Matti Kiviniemi. 

Pirjo Kärki ja Matti Kiviniemi

Pirjo Kärki ja Matti Kiviniemi Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta.

Luentosalissa

Toista sataa metsäammattilaista oli kertaamassa tietojaan yhteisomistustilojen hallinnoinnista ja verotuksesta. 

kuvat ja teksti Jorma Anttoora


Vammalassa onnistunut syysmetsäpäivä

Kesä lähestyy, maksuttomat tilakäynnit alkavat!

Peruskurssilta vinkit metsänhoitoon

Metsä ja Luonto 2002, 15.-16.3.2002

Pirkanmaalla koulutusta yhteistomistustilojen hallinnoinnista ja verotuksesta

Teiskon pappilanmäellä vilskettä

Koulutusta ja metsätapahtumia

 

Alkuun

Teiskon vanhan pappilanmäellä vilskettä 

Laskiaissunnuntaina Teiskossa pidetty laskiais- ja metsätapahtuma sai väen liikkeelle vetisestä säästä huolimatta. Teiskon vanhan pappilan mäelle saapui noin 350 lasta ja aikuista viettämään metsäistä laskiaispäivää. 



Ohjelmasta löytyi kiinnostavaa niin perheen pienimmille kuin varttuneemmillekin. 

Lumirinkulat eli Snow Tube kiinnostivat erityisesti lapsia. Mönkijällä ajamaan jonottivat lasten lisäksi aikuisetkin ja hevosmetsuri Petri Korkeamäen ohjastaman Lautamies-hevosen hevosajelu kiinnosti erityisesti naisia ja lapsia. 

Metsäasiaa -tapahtumassa oli tarjolla metsäyhtiöiden Metsäliiton ja UPM-Kymmenen voimin. Lisäksi Pohjois-Pirkan metsänhoitoyhdistys, Metsäkeskus Pirkanmaa ja Hoitoa huomisen metsille -hanke jakoivat metsätietoutta.

Tampereen -Teiskon 4H:lla oli tilaisuudessa esittely ja myyntipiste. Teiskon partiolaiset olivat pystyttäneet kodan. Ruovesiläinen Prp-silva Oyj oli tuonut kuormaa kantavan monitoimikoneensa yleisön nähtäville.

Kurulainen Urho Pirttijoki esitteli tilaisuudessa moottorisahataidetta. Hänen sahaamansa metsokukko oli tapahtumassa järjestetyn arvonnan pääpalkintona.


Vammalassa onnistunut syysmetsäpäivä

Kesä lähestyy, maksuttomat tilakäynnit alkavat!

Peruskurssilta vinkit metsänhoitoon

Metsä ja Luonto 2002, 15.-16.3.2002

Pirkanmaalla koulutusta yhteistomistustilojen hallinnoinnista ja verotuksesta

Teiskon pappilanmäellä vilskettä

Koulutusta ja metsätapahtumia

 

Alkuun

Koulutusta Kurun metsäoppilaitoksella !

  • 25.2.-1.3..2002 Harvennushakkuut, hakkuutekniikka ja hakkuuharjoituksia, raivaus- ja moottorisahan päivittäinen huolto ja kunnostus

  • 15.4.-4.5.2002 Hirsirakentaminen, 3 vk,.

  • 13.-18.5.2002  Perinnerakentaminen ( jatkokurssi hirsirakentajille), 1 vk.

  • 10.-14.6.2002 metsänhoidon peruskurssi, luentoja ja retkeilyjä

  • 24.-28.6.2002 metsätalouden jatkokurssi, luentoja ja retkeilyjä

 Luonnonhoitokoulutusta metsäammattilaisille Kurussa

4 opintopäivää, etätehtäviä ja tutkinto. Alkaa 26.3.2002

Lisätiedot: Kurun metsäoppilaitokselta, Erkki Tuuna p. 0400-197 018, Jarkko Juutila p. 0400-257 121

Metsätapahtumia Pirkanmaalla

15.3.-16.3.2002 Kevään suurin koko perheen metsätapahtuma Valkeakoskella. Perjantaina ohjelma on suunnattu pääasiassa kouluille ja päiväkodeille. Lauantaina on varsinainen koko perheen metsäpäivä. Tapahtumassa tarjolla mm. metsätietoa, työnäytöksiä, metsäkoneita, lapsille omaa ohjelmaa.

La 23.3.2002 klo 11.00 - 14.00 Kurussa koko perheen metsäpäivä Kurun Tankkauksen takana metsässä Kuruntien varressa. Metsällistä ohjelmaa ja työnäytöksiä. Lapsille omaa ohjelmaa.

La 20.4.2002 Virroilla koko perheen metsäpäivä. Metsällistä ohjelmaa ja työnäytöksiä. Lapsille omaa ohjelmaa.

La 8.6.2002 klo 10.00-15.00 Ruovedellä. Kotvioniemen vanhan sahan alueella kunnan kesän avaus ja koko perheen metsätapahtuma. Metsällistä ohjelmaa ja työnäytöksiä. Lapsille omaa ohjelmaa.

Kaikista koulutuksista ja tapahtumista lisätietoja www.pirkanmaanmetsat.net

 


Vammalassa onnistunut syysmetsäpäivä

Kesä lähestyy, maksuttomat tilakäynnit alkavat!

Peruskurssilta vinkit metsänhoitoon

Metsä ja Luonto 2002, 15.-16.3.2002

Pirkanmaalla koulutusta yhteistomistustilojen hallinnoinnista ja verotuksesta

Teiskon pappilanmäellä vilskettä

Koulutusta ja metsätapahtumia

 

Alkuun
  Lusto 01/2002

UUTISET:

Ajankohtaista
Energia

Erikoispuu
Henkilöhaastattelu
Koulutus
Metsänhoito
Metsäluonto
Metsäneuvonta
Metsäntutkimus
Metsänuudistus
Metsäverotus
Näkökulma
Puunjalostus
Puukauppa

Takaisin
Aloitussivu

Google