Pääsivulle

Vastuullisessa työssä

Motorengillä on kolme isäntää. Koneen omistajan lisäksi on tietysti metsänomistaja ja viimeisenä, vaan ei vähäpätöisimpänä tulee teollisuus. Kari Myrskyranta tekee työtä yksin. Parin omakotitalon hintaista konetta on osattava paitsi ajaa myös huoltaa paikan päällä ja työohjeita sekä luontoa on osattava tulkita oikein. Kari Myrskyranta tekee työtä myös kimpassa ja kimppakaverina on metsänomistaja. Jos ei luottamusta tunnu heti sataprosenttisesti syntyvän, tämä motomies ottaa tukevimmankin isännän mukaan pieneen hyttiin ja näyttää, miten toimitaan. ­ Loppujen lopuksi samalla puolella tässä ollaan. Kumpikin hyötyy, kun tehdään työ niin että myyjä ja ostaja ovat tyytyväisiä, sanoo mies, joka silmin nähden nauttii työstään

Ajankohtaista
Henkilöjuttu
Maisemanhoito
Metla
Metsähankkeet
Metsäluonto
Metsäneuvonta
Metsänhoito
Metsänhoitoyhdistykset
Metsäojitus
Metsäopetus
Metsätapahtumat

Metsätiet
Metsävisa
Näkökulma
Pakina
Pilkkeitä
Puuenergia
Puukauppa
Puunjalostus
Päätoimittajalta
Suometsät
Viranomaistoiminto
Yhteismetsät