Metsänomistus

Pääsivu

Ajankohtaista
Henkilöjuttu
Metsäenergia
Metsämessut
Metsäneuvonta
Metsänhoito
Metsänomistus
Metsäntutkimus
Metsäojitus
Metsäopetus
Metsätiet
Metsävisa
Metsäyrittäjyys
Nimitykset
Näkökulma
Pakina
Pilkkeitä
Puukauppa
Päätoimittajalta
Viranomaistoiminto
Ympäristönsuojelu

Metsään ABC-retket osoittivat tarpeellisuutensa

Elokuun lopulla suurin osa metsäkeskuksista järjesti alueensa metsänomistajille metsäretken nimellä Metsään ABC -retki. Retket oli tarkoitettu pääsääntöisesti metsäänsä tutustuville metsänomistajille.


Retkipäivän huippuhetki on retkieväiden nauttiminen luonnossa ja makkaran paisto.

Maastoretkillä tutustuttiin erilaisiin metsässä töihin. Retkistä saatu palaute kertoo, että tämäntyyppiset tapahtumat koettiin hyödyllisiksi ja tarpeellisiksi.

Metsään ABC -retki kuuluu yhtenä osana Metsään ABC -tuoteperheeseen, jolla perehdytetään uusia tai uudehkoja metsänomistajia metsänhoidon ja -käytön perusasioihin. Osa retkien osanottajista oli jo aiemmin osallistunut johonkin muuhun ABC -tuoteperheen aktiviteettiin kuten esim. Metsään ABC -päivään tai Metsään ABC -ensineuvontaan.

Etelä-Pohjanmaan Metsään ABC retkelle lähdettiin aurinkoisena lauantaiaamuna. Retki suuntautui Seinäjoen lähiympäristön metsiin. Aluksi tutustuttiin metsänviljelyalueeseen, jossa oli käytetty kasvupaikasta riippuen joko kylvöä tai istutusta. Viereisen nuoren metsän laidalla puhuttiin nuoren metsän kunnostuksesta ja pystykarsinnasta. Käveltiin uudistuskypsän kuusikon läpi harvennushakkuukohteelle, jossa perehdyttiin relaskoopin käytön saloihin.


Relaskooppi on erinomainen apuväline puuston määrän selvittämisessä.

Tämän jälkeen olikin aika siirtyä Nurmon Paukanevan pitkospuureitin laavulle, jossa nautittiin maittavista retkieväistä ja paistettiin makkaroita ja keskusteltiin luonnonhoidosta. Leppoisan evästauon jälkeen noustiin taas linja-autoon ja matka jatkui mätästämällä muokatulle kuusen istutusalalle. Retkeläiset pääsivät myös itse harjoittelemaan pottiputken käyttöä istutustyössä.

Retken jatkuessa todettiin taimikon varhaishoidon tarpeellisuus koivun valtaamassa männyn taimikossa ja nähtiin pari kohdetta, jossa metsän kasvu eteläpohjalaisolosuhteissa oli hurjaa luokkaa.

Retkellä vallitsi mukavan letkeä tunnelma ilman kiirettä. Kaikilla kohteilla keskusteltiin vilkkaasti mitä erilaisemmista asioista ja pyrittiin löytämään vastaukset kysymyksiin.

Retkeläiset totesivat, että oli hyvä päästä tutustumaan erityyppisiin ja eri kasvuvaiheessa oleviin metsiin. Yleinen toteamus oli, että lisää tällaisia maastoretkeilyjä, koska maastossa käytännön kohteilla oppii parhaiten.

teksti ja kuvat
Pertti Mäki-Hakola
Kehittämispäällikkö Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus

 

Metsään ABC-retket osoittivat tarpeellisuutensa

Ylös