![]() |
||||
|
Ajankohtaista |
Metsäluonto
tutuksi metsäopetuspoluilla Metsäopetuspolut innostavat koululaisia ja perheitä luontoon Pirkanmaalla.
Kuluvan syksyn aikana Pirkanmaalla avataan yhteensä kuusi uutta metsäopetuspolkua Tampereelle ja ympäristökuntiin. Erityisesti peruskoulujen opettajille ja oppilaille suunnatuilla poluilla esitellään suomalaista metsäluontoa ja metsien monikäyttöä lapsille ja nuorille sopivina annoksina. Jokaiselle polulle on merkitty maastoon kymmenkunta kohdetta, joihin liittyy kohde-esittely ja oppilaille tarkoitettuja tehtäviä vastauksineen. Tavoitteena on, että luontoa vähemmänkin tuntevat opettajat rohkenisivat lähtemään oppilasryhmien kanssa oppimaan aitoon metsäympäristöön. Lisäksi metsäopetuspolut tarjoavat kaikille luonnossa liikkujille mielenkiintoisen mahdollisuuden tutustua suomalaiseen metsään. Toteutus ja avajaiset metsätoimijoiden yhteisiä ponnistuksia Pysyvien metsäopetuspolkujen alkuunpanijana on toiminut Kantri ry: n, Suomen metsäsäätiön ja Lihasulasäätiön rahoittama Pirkanmaan metsäkeskuksen Metsästä moneksi Tampereen seudulla -kouluyhteistyöhanke. Jokaisen polun toteutuksesta vastaa kunnan edustajista ja peruskoulujen opettajista koottu työryhmä. Näin poluilla voidaan käsitellä juuri koulujen näkökulmasta kiinnostavia ja tarpeellisia aiheita. Lisäksi Pohjois-Hämeen riistanhoitopiiri toteuttaa jokaiselle polulle ainakin yhden riistanhoitoa ja metsästystä käsittelevän kohteen. Metsäopetuspolut avataan virallisesti käyttöön loka-marraskuussa pääasiassa koululaisten yhteisinä tapahtumina. Avajaistapahtumissa metsäalan ammattilaiset ja metsiä harrastusympäristönä käyttävät yhdistykset ja organisaatiot järjestävät lapsille toiminnallista ohjelmaa. Tavoitteena on, että jatkossa koulut hyödyntäisivät opetuspolkuja opetuksessaan ottaen niillä tehtävät retket esimerkiksi jokavuotiseen ohjelmaansa. Metsäopetuspolkujen avajaisia vietetään seuraavasti (suluissa metsäopetuspolun sijainti): 10.10. Kangasala (Kirkkoharju) Minna Rautalin |
Metsäluonto tutuksi metsäopetuspoluilla |
||
|
|
||||