![]() |
||||
|
Ajankohtaista |
Lusto
"Nuorena leveä ja voimakas Satakin ympyrää syntyä saattaa On pintasi vaalee tai tumma On tehtäväs tää nyt aivan uusi
|
Lusto |
||
|
|
||||
|
Tulevatko tietokoneet metsänhoitoyhdistyksiin?
Tulevat, mikäli MTK:ssa metsänhoitoyhdistysten kehittämistehtävissä olevan maa- ja metsätieteiden tohtori Heikki Vesikallion suunnitelmat toteutuvat.
Metsänhoitoyhdistysten tietojenkäsittelyn uudistamista suunnittelee
työryhmä, johon kuuluu jäseniä MTK:n lisäksi
myös Keskusmetsälautakunta Tapiosta, ja Yksityismetsätalouden
Työnantajista. Tulevaisuudessa ”oman yhdistyksen” mikrotietokoneelta
löytynevät metsänomistaja- ja metsätilaluettelot,
sekä tiedot suunnitelluista ja työkohteena olevista metsänhoitotöistä.
Tällöin metsänhoitoyhdistyksen toimistossa tehtäisiin
merkittävä osa uudistuvaa metsätietojen käsittelyä. Pelto- ja metsäpuolen yhteistoiminta Toistaiseksi tietokoneet eivät vielä toimi tilan kokonaissuunnittelun apuvälineenä, mutta kehittämistyötä tehdään. Kaukana ei ole aika, jolloin esimerkiksi maatalouspuolen investointisuunnitelmia varten lasketaan tilan metsätiedoista vaihtoehtoisia hakkuulaskelmia tulevien 10-20 vuoden ajalle ja haetaan parasta ratkaisua tilakokonaisuuden kehittymisen kannalta maatilataloudenharjoittajan parhaaksi. Rauno Keskilohko |
Tulevatko tietokoneet metsänhoitoyhdistyksiin? |
|||
|
|
||||