| 
Puurakentaminen
Pääsivu
Ajankohtaista
Kysy metsäasioista!
Lusto vuonna 1984
Metsäluonto
Metsäneuvonta
Metsänhoito
Metsänhoitoyhdistykset
Metsänomistus
Metsäntutkimus
Metsäopetus
Metsäsertifiointi
Metsäsuunnittelu
Metsätapahtumat
Metsätiet
Metsäverotus
Metsävisa
Nimitykset
Näkökulma
Pakina
Pilkkeitä
Puuenergia
Puukauppa
Puun korjuu
Puunjalostus
Puurakentaminen
Päätoimittajalta
Viranomaistoiminto |
Turun
ekumeeninen taidekappeli vihitään helluntaina: Puurakentamisen
huippunäyte nousee metsänomistajien tuella
Turun Hirvensaloon rakentuva ekumeeninen taidekappeli
valmistuu aikataulun mukaisesti tulevan tammikuun loppuun mennessä.

Ekumeeninen taidekappeli valmistuu Turun Hirvensaloon
tammikuussa ja vihitään helluntaina. Kappeli on saanut pintansa
kuparikatteen, joka peilaa komeasti ympäristön maisemaa.
(Marraskuu 2004) |
Lokakuun loppupuolella menossa oli sisäosien mäntypanelointi,
sekä ulkoseinien kuparikatteen asennustyö, joka kestää
puolitoista kuukautta.
Työmaan vastaava mestari Henrikki Hirvelä Hartela Oy:stä
kertoo, että käyttökunnossa kaikki on jo maaliskuussa,
mutta ulko- ja pihatöitä tehdään vielä lumien
sulettua. Taidekappelin vihkiäiset televisioidaan suorana lähetyksenä
ensi helluntaina 15. toukokuuta.
– Taidekappelin runko muodostuu 20 yksilöllisestä mäntyisestä
liimapuupalkista, jotka on toimittanut pansiolainen Late Oy. Kappeli muistuttaa
näin ikään kuin valtavaa kalaa, jonka ruodot ovat sisältä
nähtävissä, kertoo Henrikki Hirvelä.
– Puun käytön suhteen tämä työ on aika
normaali, sillä käytämme sitä niin paljon kuin mahdollista.
Seinäpaneelit ovat Finnforestin toimittamaa mäntyä samoin
kuin tukevat lattialankut.
Tapperin leima pyhäkössä
Elokuussa yllättäen edesmenneen akateemikko Kain Tapperin työt
- leppäpuusta veistetyn alttarin, sekä penkit viimeistelevät
hänen avustajansa. Samoin pronssisen ulko-oven. Kuvanveistäjä
Tapper oli kappelihankkeessa mukana keskeisesti lähes kymmenen vuoden
ajan. Hänen veistoksiaan tullaan sijoittamaan kappelin pysyvään
näyttelyyn ja ne tulevat antamaan voimakkaan leimansa koko pyhäkköön.

Auranmaan metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja
Jari Mäntylä pitää Turun taidekappelia loistavana
esimerkkinä puunkäytön mahdollisuuksista. |

Työmaan vastaava mestari Henrikki Hirvelän
mukaan taidekappeli on herättänyt laajaa kiinnostusta maailmalla
jo paljon ennen rakentamisen alkua. Siitä uskotaan tulevan pyhiinvaelluskohde
myös alan suunnittelijoille. |
Puun käyttöä voidaan lisätä
Kokeneen rakentajan Henrikki Hirvelän mielestä puun lisäkäytölle
normaalissa ja erikoisrakentamisessa ei ole esteitä.
– Pienrakentamisessa 90 prosenttia tehdään puusta, vaikka
muodissa onkin tehdä pintaverhoilu esimerkiksi tiilestä. Varsinaisia
kokonaan tiilestä tehtyjä taloja on todella vähän,
hän toteaa.
– On hyvä, että nykyään jo saadaan työmaille
määrämittaista puutavaraa, mutta ongelmana on varsinkin
kesäaikaan kunnollisen runkotavaran saaminen - se kun tahtoo vetää
vaihtelevissa kosteusoloissa kieroon, heittää Hirvelä sahamiesten
suuntaan
– Oikein käytettynä puu on todella kestävä materiaali.
Jos puu lahoaa, se on väärin käytetty tai väärässä
paikassa, sanoo Hirvelä.
Hirvelän mukaan materiaalivalinnat eri rakennuksiin tehdään
lähes täysin jo suunnitteluvaiheessa. Avainpäättäjiä
puun käytön lisäämisessä ovat siis arkkitehdit
ja rakennesuunnittelijat. Taidekappeli on herättänyt laajaa
kiinnostusta maailmalla jo paljon ennen, kuin itse rakentaminen alkoi.
Siitä uskotaan tulevan pyhiinvaelluskohde myös alan suunnittelijoille.
Menekinedistämismaksu suoraan Taidekappeliin
Auranmaan metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Mäntylä
pitää Taidekappelia mainiona kohteena Suomen Metsäsäätiön
menekinedistämismaksulle.
– Meillä on nyt omassa maakunnassa ainutlaatuinen rakennushanke,
joka käyttää puuta monipuolisesti ja edistää
sen menekkiä jopa maailmanlaajuisesti. Metsänomistajien lahjoittama
raha menee suoraan tähän kirkkoon ja tulokset ovat nähtävissä,
Mäntylä sanoo.
Mitä sitten metsänomistaja hyötyy antaessaan 0,1 prosenttia
puukaupan hinnasta Metsäsäätiölle?
– Tälle hankkeelle kannattaa omistautua ja hoitaa meidän
osuutemme kunnialla. Monet muut kappelin yhteistyökumppanit ovat
tulleet mukaan isoin rahoin. Nyt näytetään, että henki
on päällä metsänomistajakunnallakin. Lahjoituserän
voi myös vähentää myyntiverotuksessa.
– Nyt kun Suomeen on saatu puunkäytön buumi päälle,
sitä on saatava jatkettua. Taidekappeli on siitä ehkä loistavin
esimerkki, hehkuttaa Mäntylä.
Kuka puhuu puun puolesta?
Jari Mäntylä muistuttaa, että puulle on maailmalla paljon
kilpailevia materiaaleja esimerkiksi rakentamisessa ja monet tahot haluaisivat
lopettaa metsien hyötykäytön ja hakkuut jopa kokonaan.
– Kuka sitten puhuu puun käytön puolesta, jos emme me
itse sitä tee, kysyy Mäntylä.
– Metsätuotteiden menekkiä koti- ja ulkomailla ei ratkaista
puusta askartelemalla, tai vaikkapa huonekaluja valmistamalla. Kyllä
suuret menekit löytyvät mekaanisella puolella rakentamisesta
ja toisaalta taas paperinjalosteista, sanoo Mäntylä.
Kappeli rakennetaan kansalaishankkeena ja osin lahjoitusvaroin. Kaikkiaan
1,6 miljoonan euron summasta Länsi-Suomen metsänomistajien liiton
alueelta on tarkoitus kerätä tämän vuoden aikana 70
000 euroa puukaupan yhteydessä kerättyinä menekinedistämismaksuina.
Kappelin kannatusyhdistyksen mukaan kokonaisrahoituksesta puuttuu vielä
280 000 euroa, mutta sen uskotaan kertyvän niin, että rakennus
valmistuu aikataulussa.
Jyri Makkonen
|
Puurakentamisen huippunäyte nousee metsänomistajien tuella |