![]() |
||||||
|
Ajankohtaista |
Polttopuukauppa
käy Halkoliiterissä Tämän vuoden aikana koko läntiseen Suomeen laajentunut polttopuun myyntisivusto halkoliiteri. com on otettu hyvin vastaan niin polttopuun käyttäjien kuin myyjienkin keskuudessa.
Halkoliiterin ylläpidolle on annettu runsaasti palautetta. Lähes kaikki sivustosta saatu palaute on ollut positiivista. Erityisesti on kehuttu palvelun selkeyttä ja tarpeellisuutta. Joitain kehittämistarpeitakin on löytynyt ja niitä on korjattu mahdollisuuksien mukaan heti. Palautteen voisi kiteyttää seuraavaan viestiin: Mahtavaa, että tällainenkin palvelu on olemassa. Helppoa ja vaivatonta. Kiitos. Halkoliiterissä on tällä hetkellä yhteensä noin 200 polttopuun myyjää. Varsinkin Etelä-Pohjanmaan rannikkoalueelle, Satakuntaan ja Varsinais- Suomeen toivottaisiin vielä lisää myyjiä, tilaa olisi.
1500 kävijää viikoittain Sivuston kävijämäärä on noussut syksyn edetessä. Viikoittain sivuilla käy noin 1500 eri kävijää. Kävijöistä noin 15-20 prosenttia käy polttopuun tilauslomakkeella ja viikoittain muutama ostaja tekee myös tilauksen suoraan nettilomakkeella. Halkoliiterin kautta on lokakuun aikana tilattu polttopuuta arviolta noin 1200 mottia. On vaikea arvioida, kuinka iso osa asiakkaista on uusia, jotka eivät aikaisemmin ole ostaneet yrittäjiltä polttopuitaan. Yrittäjien oma arvio on, että uusiakin asiakkaita on tullut mukavasti. Eniten palvelulla on ollut vaikutusta isompien kaupunkien lähialueiden yrittäjille. Noutopisteitä lisää Uutena Halkoliiterissä on nyt myös pilkkeen noutopisteet. Ensimmäinen piste avattiin Hämeenkyrön Pinsiöön syyskuun lopussa. Pilkkeen noutopisteiden periaatteena on, että asiakas voi liikkeen aukioloaikana tulla noutamaan polttopuunsa. Puut lastataan suoraan asiakkaan kärrylle tai autoon trukkilavoittain. Kokemukset noutopisteestä ovat niin lupaavia, että uusia kannattaisi perustaa kaupunkien lähistöille. Pirkanmaalla lisätietoja Jorma Anttooralta p. 050 505 1969. TEKSTI KUVAT Polttopuut internetistä Nyt myös Satakunnassa on käynnistynyt palvelu www.halkoliiteri.com, jossa polttopuiden tarvitsija voi internetissä nähdä alueella olevat polttopuiden myyjät, vertailla hintoja ja tilata polttopuut kotiin toimitettuna. Lisäksi sieltä löytyy puulämmityksessä tarpeellista tietoa mm. mittayksiköistä ja puun lämpöarvoista. Polttopuilla lämmittäminen on tällä hetkellä edullisempaa kuin öljyllä tai sähköllä lämmittäminen. Puu on syytä polttaa oikealla tavalla, jotta ympäristölle ei aiheudu haittoja. Halkoliiteri.com -palvelusta saa tietoa myös oikeista lämmitystavoista. Palvelussa on tällä hetkellä 8 polttopuuyrittäjää. Polttopuiden kysyntä on tällä hetkellä hyvää ja lisää yrittäjiä toivotaan mukaan. Palvelun ylläpidosta vastaa Lounais- Suomen metsäkeskus. Lisätietoja: Lounais-Suomen metsäkeskus, Puuenergianeuvoja Manu Hollmen 044 710 5395, Suunnittelupäällikkö Tapio Nummi 020 772 6422 |
Polttopuukauppa käy Halkoliiterissä |
||||
|
|
||||||