Viranomaistoiminto
Ajankohtaista
Erikoispuu
Henkilöjuttu
Metla
Metsäenergia
Metsäluonto
Metsänhoito
Metsäopetus
Metsäorganisaatiot
Metsätapahtumat
Metsätiet
Metsävisa
Metsäyrittäjyys
Näkökulma
Pakina
Pilkkeitä
Puuenergia
Puukauppa
Puunjalostus
Päätoimittajalta
Viranomaistoiminto
Runsas vuosi sitten metsä- ja luonnonsuojelulakeihin tuli muutoksia, joilla pyrittiin parantamaan liito-oravan suojelua hakkuiden yhteydessä.
 Liito-orava kolopökkelönsä huipulla - aurinko häikäisee yöeläjää. |
Metsälain mukaan metsäkeskus ilmoittaa välittömästi ympäristökeskukselle, maanomistajalle ja tiedossa olevalle maanomistajan edustajalle sekä metsänhakkuuoikeuden haltijalle sellaisesta metsänkäyttöilmoituksesta, jonka alueella metsäkeskuksen asiakirjojen mukaan on liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka. Ympäristökeskuksen on sitten 30 päivän kuluessa selvitettävä onko ilmoitettu lisääntymis- ja levähdyspaikka edelleen liito-oravan käytössä ja onko metsänkäyttöilmoituksessa tarkoitettu metsänkäyttö mahdollista. Sen on annettava päätös asiasta ja rajattava kartalle säästettävät alueet. Päätös on valituskelpoinen ja valittaa voivat maanomistaja, hakkuuoikeuden haltija ja paikallinen luonnonsuojeluyhdistys.
Yhteistyö sujuu
Ainakin Pirkanmaalla metsäkeskuksen ja ympäristökeskuksen välinen tiedonvaihto ja yhteistyö liito-oravametsissä on sujunut hyvin. Metsäkeskus on saanut ympäristökeskukselta noin 1600 lisääntymispaikkaa ja on vienyt ne paikkatietorekisteriinsä. Sieltä metsätaloustarkastajien on helppo tarkistaa, kohdistuuko saapuneen metsänkäyttöilmoituksen hakkuu liiturin pesämetsään. Jos näin on, ilmoitus lähtee laissa mainituille tahoille. Pirkanmaalla ympäristökeskus on tehnyt vajaat 80 päätöstä. Hakkuussa säästettävien lisääntymispaikkojen koko on vaihdellut 0,08 - 0,4 hehtaarin välillä. Suuremmilla aloilla on kysymyksessä usean pesäpuun säästämisestä. Osalla päätöstarkasteluun tulleista kohteista on todettu, ettei hakkuuta tarvitse rajoittaa, koska papanahavainnosta huolimatta pesäpuuta ei ole löytynyt hakattavalta alueelta. Naapurimetsäkeskusten alueella, Lounais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla ympäristökeskukset ovat tehneet toistaiseksi vähemmän päätöksiä liito-oravan lisääntymispaikoista. Länsi-Suomen ympäristökeskuksesta kerrottiin, että enemmän on tullut ns. epävirallisia ilmoituksia oravapaikoista ja niiden suojelu on hoidettu neuvonnalla ilman varsinaisia lakipäätöksiä.
Paikkatieto helpottaa
Suurimpana ongelmana on tullut esille ympäristökeskukselta saadun pesäpaikkatiedon epätarkkuus. Silloin tällöin paikka on osunut esimerkiksi pellolle. Metsäkeskukset ovat pyytäneet ympäristökeskuksia tarkistamaan paikkatietojensa tarkkuutta. Näin vältetään turhat ilmoitukset eli tapaukset, joissa pesäpuu näyttää rekisterin mukaan olevan leimikon alueella, mutta se onkin maastossa muualla, vaikkapa parinsadan metrin päässä naapurin metsässä. Pirkanmaalla metsäkeskus on luovuttanut liito-oravatiedot edelleen metsänhoitoyhdistysten käyttöön, joten alueneuvojilla pitäisi olla tieto oravasta, kun he suunnittelevat leimikoita. Tämän ansiosta ns. tapaturmat eli liiturin pesäpaikkojen hävitykset tietämättömyyden takia eivät pitäisi olla mahdollisia. Toki on niin, ettei koskaan kaikkia metsissä olevia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja saada paikkatietorekistereihin. Sen takia leimikoiden suunnittelijoiden ja hakkaajien tulee olla valppaina, kun työskentelevät metsissä, jotka ovat liiturille sopivia elinympäristöjä. Tällaisia paikkoja ovat kuusivaltaiset tukkipuumetsät, joissa on sekapuuna lehtipuita ja varsinkin järeitä haapoja. Viime mainittujen ja metsän isoimpien kuusien tyviä kannattaa sihdata tarkkaan, jospa sieltä löytyy riisiryyninkokoisia papanoita. Ne ovat merkkinä liito-oravan läsnäolosta.
Pesäpuu ja kulkuyhteydet
Lisääntymispaikan suojelemiseksi pesäpuun ympäristö on jätettävä koskemattomaksi. Kaikki suojapuusto pesäpuun ympärillä on tärkeää säästää. Suojeltavan lisääntymispaikan laajuus ratkaistaan tapauskohtaisesti. Yleisesti voidaan sanoa, että ympyrän ala, joka saadaan käyttäen säteenä pesäpuun pituutta pitäisi riittää. Kulkuyhteydet on myös turvattava jättämällä ylimpiin latvuskerroksiin kuuluvia, liito-oravalle suojaa antavia puita niin, että se voi liikkua pesäpaikalta laajemmalle metsäalueelle. Orava kykenee liitämään vaivatta 20- 30 metrin leveiden aukeiden alojen yli. Avohakkuualoilla voidaan säästö- ja siemenpuita käyttää hyväksi kulkuyhteyksiä muodostettaessa. Myrskyvaaran takia kulkuyhteyspuita tulee jättää ryhmiin tai kaistaleittain, jotka pysyvät varmemmin pystyssä kuin yksittäiset puut.
REIJO SUNINEN
ESITTELIJÄ
PIRKANMAAN METSÄKESKUS
Liito-oravan suojelu sujuu
Vuoden 1997 alusta voimaan tulleen metsälain uutena piirteenä on metsäluonnon suojelu. Lain 10. pykälässä määritellään muutama metsäinen elinympäristö, joita metsätaloudessa ei saa tuhota.
 |
Metsänomistajan kannattaa varsinkin puron varsien uudistushakkuissa varmistaa metsäkeskuksen metsätaloustarkastajilta, ettei kyseessä ole suojeltavaksi tarkoitettu elinympäristö |
Metsäluonnon monipuolisuuden kannalta arvokkaimpia ovat lehdot ja pienvesien ympäristöt, sekä rehevät suot. Näissä elinympäristöissä eliölajisto on runsaimmillaan muun muassa maaperän rehevyyden vuoksi. Usein nämä metsässä pienialaisina tai nauhamaisina esiintyvät laikut luovat ympärilleen monille lajeille edullista reunavyöhykettä. Puro lähiympäristöineen on merkittävin metsälain suojelema elinympäristö. Vesi vaikuttaa puron rantoihin syövyttämällä ja soistamalla. Tämä osaltaan aiheuttaa puuston erilaisuuden puron rantavyöhykkeessä. Vesi tuo myös ravinteita puron varren kasvistolle. Oleellista onkin juuri puron rantavyöhykkeen suojelu, sillä sen lajisto on useimmiten runsas verrattuna ympäröivään metsään. Lisäksi runsas puron varren kasvilajisto voi olla tärkeä myös enimmäkseen muualla metsässä oleilevien eläimien ravinnon lähteenä. Edelleen puron varteen voi syntyä hyviä lisääntymispaikkoja eläimille kuten kolopuita linnuille.
Elinympäristön laajuus
Metsälain 10. pykälän mukaan metsätaloudessa ei saa heikentää luonnontilaisen kaltaisten purojen lähiympäristöjen luonnonarvoja. Kovin tarkasti lainsäätäjä ei ole voinut tarkoitustaan lakiin kirjata luonnon vaihtelevaisuudesta johtuen. Kohta kymmenen vuotta voimassa olleen lain tulkinta on kuitenkin jossain määrin ehtinyt vakiintua. Ensinnäkin edelllä mainittu määräys ei koske jokia eikä aivan vähäisiä yleensä kuivillaan olevia noroja eikä kaivettuja ojia. Toiseksi luonnontilaisen kaltaiseksi ei tulkita säännöllisin hakkuin käsiteltyjä tasarakenteisia puustoja. Luonnontilaiseksi tulkitaan yleensä puustot, jotka ovat olleet pitkään hakkaamatta ja ovat vanhoja. Puron lähiympäristö ulottuu yleensä sinne asti, mihin vesi on vaikuttanut. Usein vesi on kuluttanut jonkinlaisen painanteen tai aiheuttanut soistuman puron varteen. Vyöhykkeen leveys on useimmiten samaa suuruusluokkaa kuin puuston pituus.
Ympäristötuki korvaa
Käytännön metsätaloudessa ongelmaksi koituu se, että purojen varsissa voi olla hyvä ja runsas tukkipuusto, jolloin hakkuusta pidättäytymisestä aiheutuu merkittävä tulon menetys. Tätä tulonmenetystä korvaamaan on luotu kestävän metsätalouden rahoituslakiin ympäristötuki. Kun metsälain 10. pykälän mukainen erityisen tärkeä elinympäristö todetaan, voidaan sen hakkaamatta jättämisestä maksaa korvausta, jos menetys on "vähäistä suurempi". Korvauksen edellytyksenä on lisäksi maanomistajan kanssa tehtävä sopimus, jossa rajataan tietty alue metsätalouskäytön ulkopuolelle 10 vuodeksi. Tällä alueella pitää olla edellä mainittu 10. pykälän mukainen elinympäristö, mutta siihen voidaan ottaa mukaan myös muuta liitännäisaluetta, jolla on merkittävää luonnon arvoa. Jotta korvausta jäisi maksettavaksi maanomistajan omavastuuosuudeksi käsitettävän ns. vähäisen haitan sietämisen jälkeen, pitäisi ympäristötukialueen koko olla vähintään noin yksi hehtaari. Ympäristötukikorvaus on sinällään varsin hyvä. Verovapaata korvausta sopimusalueella hakattavissa olevalle puustolle maksetaan noin 10 euroa kiintokuutiometriltä. Tässä on huomattava erityisesti se, että kyseessä on eräänlainen vuokra. Sopimuskauden päätyttyä puusto on edelleen maanomistajan omistuksessa ja käytettävissä samoin lainsäädännön mukaisin oikeuksin kuin ennen sopimusta.
Varmista hakkuun laillisuus
Vaikka metsäkeskus on kartoittanut suuren osan metsälain 10. pykälän mukaisista erityisen tärkeistä elinympäristöistä ja tieto kohteista on toimitettu maanomistajille, on huomattavan paljon mahdollisia 10. pykälän tarkoittamia elinympäristöjä jäänyt kartoittajilta huomaamatta. Varsinkin puron varsien uudistushakkuissa kannattaa varmistaa metsäkeskuksen metsätaloustarkastajilta, ettei kyseessä ole suojeltavaksi tarkoitettu elinympäristö. Jos kumminkin edellä mainittu elinympäristö sattuisi olemaan hakkuuaikomuksen alueella, tarjoaa ympäristötuki hyvän korvauksen hakkuusta luopumiseen.
MARKKU SIEVÄNEN
ESITTELIJÄ,
MH METSÄKESKUS
LOUNAIS-SUOMI
Metsälaki suojelee puroa
Lounais-Suomen metsäkeskuksen viranomaistoiminto on tänä vuonna tarkastanut niitä uudistusaloja, joista on tehty metsänkäyttöilmoitus vuonna 2000 ja joiden perustamisesta ei ole tullut tietoa metsäkeskukseen. Maastotarkastus tehtiin yhteensä 2242 hehtaarin pinta- alalla. Tarkastuksen tulos oli seuraava: Hyvää 775, huomautettavaa 817 ja hylättävää 650 hehtaaria. Hylätyiksi on luokiteltu kohteet, joissa kasvatuskelpoisten taimien määrä jää alle lakirajan eli puulajista riippuen alle 1000 - 1300 kpl/ha. Hylätty pinta-ala on 5,2 prosenttia vuoden 2000 uudistuspinta-alasta Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella. Kuntakohtainen tarkastelu osoittaa, että eniten hoitamatonta uudistusalaa löytyi tällä kertaa Merikarvialta, Kankaanpäästä, Somerolta ja Uudestakaupungista. Valtaosalla hylätystä alasta taimikon perustamistyöt, eli raivaus ja varsinkin muokkaus, sekä viljelytoimenpiteet olivat tekemättä. Luontaisilla uudistusaloilla heikko tulos aiheutuu usein sekä määrältään että laadultaan vaatimattomasta siemenpuustosta tai siitä, että kasvupaikka on liian rehevä luontaiseen uudistamiseen.
JUHANI SOUKAINEN
ESITTELIJÄ,
MH METSÄKESKUS
LOUNAIS-SUOMI
Uudistusaloja edelleen paljon hoitamatta
