Eurovaalit ovat Satakunnalle kylmää kyytiä
Kuukauden kuluttua (9.6.) on europarlamenttivaalien varsinainen vaalipäivä. Suomesta valitaan parlamenttiin viisivuotiselle kaudelle nyt 15 jäsentä. Vaikka vaaleihin on aikaa vain kuukausi, vaalitunnelmasta ei ole tietoakaan.
Kun koko maa on yhtenä vaalipiirinä, monessa maakunnassa on tilanne, jossa tutuilla paikallisilla ehdokkailla ei ole mahdollisuuksia tulla valituksi. Näin on valitettavasti Satakunnankin kohdalla. Maakunnasta on viisi ehdokasta, joista kaksi on eduskuntapuolueen asettamia: Kokoomuksen Maria Rautanen ja Liike Nytiltä Christa Lahto. Satakunnassa olisi ollut valtakunnallisestikin tunnettuja nimiä, mutta syystä tai toisesta heitä ei ole ehdolle viety. Eurovaaleista onkin tullut satakuntalaisille ehdokkailla väylä nousta omassa maakunnassa äänestäjien tietoisuuteen kunta-, alue- ja eduskuntavaaleja ajatellen. Tähän on tyydytty.
Suomi on ollut pian kolmekymmentä vuotta EU:n jäsen. Vieläkään europarlamentti ei ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa suomalaisten äänestäjien mielissä. Parlamenttia pidetään jäähdyttelevien poliitikkojen laskeutumispaikkana ja parlamentin koetaan hankaloittavan erilaisten rajoitusten myötä niin kansalaisten kuin yritystenkin arkea. Tosiasiallisesti EU:lla olisi monessa suhteessa annettavaa. Suomalaiset ymmärtävät rajaturvallisuuden, Satakunnassa tiedostetaan vihreän siirtymän merkitys niin ilmastolle kuin teollisuudellekin ja EU:lla on digitalisoituvassa maailmassa jonkin verran painoarvoa edustaa EU-kansalaisia suurien globaalien toimijoiden paineessa. Kun europarlamentin työ on jäänyt äänestäjille vieraaksi, keskustellaan eurovaaliteltoilla useimmiten kotimaan politiikan ajankohtaisista asioista, ei EU-tason asioista. Vaalien etäisyys näkyy myös äänestysprosentissa. Viimeksi se oli vain vajaat 43.
Eurovaaleissa luonnon laki on se, että valitut parlamentaarikot keskittyvät kasvukeskuksiin. Satakunnan tapaisten maakuntien on liki mahdoton saada ehdokasta läpi, vaikka Laura Huhtasaari (ps.) tulikin viime vaaleissa valituksi. Jos Satakunnasta joskus halutaan alueen edunvalvontaan vahvasti profiloituvan ehdokkaan, se onnistuu vain kahdella tavalla. Maakunnassa pitää syntyä yhteinen, puolueintohimot ylittävä tahto yhteisestä ehdokkaasta. Toinen vaihtoehto olisi jakaa maa alueellisiin vaalipiireihin. Nykymeno on Satakunnalle kylmää kyytiä.
Kim Huovinlahti
Päätoimittaja