Politiikkaa nuoruuden innolla      

btc1.gif (3472 bytes)



KOKEMÄKI Jos nuorilta kysytään, politiikan sukupolvenvaihdos on Satakunnassa kypsä toteutettavaksi. Tulevaisuuden toivoja näet riittää.
Keskustanuorten toiminnan henkiin herättäminen lupaa hyvää niin Kokemäellä, Eurassa kuin Karviassakin. Karvian ”gallialaiskylässä” virinnyt into on kiirinyt jo keskustapiirin toiminnanjohtaja Satu Tietarinkin korviin.
– Nuoret varasivat jo 30 paikkaa ensi kesän puoluekokoukseen, hän sanoo.
Kysymykseen, mitä joukko aikoo kokouksessa tehdä, tuli napakka vastaus: Ihmeitä!

Esko esikuvana

Kokemäkeläisellä Sami Korpelalla, kaupunginvaltuuston toisella varapuheenjohtajalla, on ikää 23 vuotta. Kuin aikamiehet ikään historianopiskelija pudottele politiikan knoppeja.
Esko Ahon linjapuhe presidentinvaalikampanjassa vuonna 2000 sai nuoren Korpelan täpinään. Itselleen idolin löytänyt alkoi tutkia keskustan ideologiaa ja liittyi puolueen jäseneksi pari vuotta myöhemmin. 18-vuotiaana hän oli jo ehdokkaana kunnallisvaaleissa, pääsi varasijalle ja sai paikan koulutuslautakunnassa.
Piiritoimikunnassakin kokemäkeläinen on ehtinyt vaikuttaa.
Vanhan koulukunnan edustajiin kuuluva ei käytä kyynärpäätaktiikkaa, vaan uskoo omaan löytämiseensä.

Opettaja vai upseeri?

Opinnoissaan Samilla on tuumauksen paikka. Historia vetää, mutta valmistuvien heikko työllisyysnäkymä ei houkuta.
– Maanpuolustuskorkeakoulu ja upseerin ura on alkanut kiinnostaa, eikä politiikkakaan olisi mahdottomuus, hän pohtii.
Eduskuntavaalitkin ovat olleet tapetilla. Vielä puoli vuotta sitten tuo etappi ja vakiintuminen ylipäätään näytti vahvalta vaihtoehdolta. Nyt sinkkuna viilettävä aikoo katsoa, miten elämä heittelee ja tekee ratkaisuja sen mukaan politiikankin suhteen.
– Lopullisesti en halua sulkea vielä yhtäkään ovea, hän tilittää.
Tyrkky mies ei Korpela ole, eikä mukaan lähtö vain listan täytteeksi tule kysymykseen. Jos mukaan lähdetään, kaikki tehdään viimeisen päälle kunnolla.

Täältä pesee

Nuoria nousijoita löytyy ympäri maakuntaa. Omaa näytönpaikkaansa odottavat elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen erityisavustajaksi ensi vuoden alusta palaava Eeva Kalli, Keskustanuorten Satakunnan piirin puheenjohtaja Juha Kallio ja veljessarjaan kuuluvat Janne ja Juuso, sekä Juho Junkkala Eurasta. Raumalta kunnallisvaaleissa jo kerran nähty Satu Pietilä ja piiritoimikuntaan uutena valittu Sami Tiittanen.
Karviassa piikkipaikalle mielivät sopivassa saumassa keskustanuorten paikallinen vetäjä Jaakko Viitala, Sami Laitila ja Susanna Viitasaari.

Anne Hievanen


Takaisin etusivulle Tietoa Lallista Palaute